
NuPS taipui HJS:lle Suomen Cupin 3. kierroksella “Ei hävitty huonolle porukalle”
16. huhtikuuta 2025
NuPSin matka Suomen Cupissa päättyi eilen Ojamart Areenalla, kun Kakkosessa pelaava HJS otti voiton 0–2 (0–0) lukemin. Vaikka vierasjoukkue oli koko ottelun ajan kuskin paikalla, ei NuPS myynyt nahkaansa ilmaiseksi. Varsinkin puolustuksessa pelanneet Tomi Koski, vaihdosta sisään Joona Karjalan tilalle tullut Jesse Pihlajaniemi ja kapteeni Jyri Niskanen ottivat monta tärkeää blokkia ensimmäisellä jaksolla. Pallollinen peli ei lähtenyt kotijoukkueen osalta käyntiin missään vaiheessa, vaan vierasjoukkue HJS sai rauhassa pitää pelivälinettä. Tauolle lähdettiin kuitenkin 0–0 tasatilanteessa.
Kuparinen meni rikki HJS:n osalta 62’ peliminuutilla. Erikoistilanteessa NuPS teki pienen merkkausvirheen ja vieraiden Aaron Nagy pisti pallon NuPS-maaliin. Ottelun viimeiseksi maaliksi jäänyt 0–2 osuma tuli vain kahta minuuttia myöhemmin. Jonni Thusberg oli liian vapaana vasemmalla laidalla ja hänen tarkka sijoitus lirui maaliin. 0–2 maalin jälkeen HJS vetäytyi, joka antoi kotijoukkueelle vielä muutaman iskunpaikan, mutta ylärimaa lähemmäksi NuPS ei päässyt.
NuPSin kapteeni Jyri Niskanen kertoi ottelun tuloksen harmittavan, mutta oli todella mielissään taisteluilmeeseen:
“Harmittaa totta kai. Olisi ollut hieno voittaa tällaisen kotiyleisön edessä, mutta ei me huonolle hävitty tänään. Hienosti taisteltiin ja suojeltiin omaa maalia, se on ehdottomasti asia, joka otetaan tästä mukaan.”
Päävalmentaja Joni Saastamoinen yhtyy kapteenin sanoihin:
“Parempi joukkue meni jatkoon. HJS oli jokaisessa asiassa meitä askeleen edellä. Varmaan paras nippu, mikä ollaan kohdattu viimeiseen kolmeen vuoteen. Oman maalin suojelemiseen pitää olla tyytyväinen. Jos puolustamme sarjassa joka ottelussa tuolla tavalla, niin ei meille maalia tehdä kovinkaan helposti. Kaksi harmittavaa vammaa tuli. Toivotaan, että Vierimaan ja Karjalan kolhut eivät olleet vakavia. Loppuviikko huilataan ja parannellaan. Ensi viikolla jatkamme valmistautumista seuraavan sarjapeliin!”
NuPS kohtaa ensi viikon torstaina vieraskentällä EsPa/Renat.
Tulos:
NuPS - HJS 0–2 (0–0)
Maalit:
62’ 0–1 (Aaron Nagy)
64’ 0–2 (Jonni Thusberg)
Kokoonpano:
#1 Valtteri Kuusisto (MV)
#4 Ville Teräsranta
#5 Joona Karjala (13’ #3 Jesse Pihlajaniemi)
#8 Riku Tamminen (68’ #22 Otso Timonen)
#9 Vasileios Athanasiadis
#10 Niko Vuorela
#14 Elias Hämäläinen
#20 Jyri Niskanen ©
#21 Joel Långström
#23 Aleksi Vierimaa (52’ #11 Niklas Pilviö)
#25 Tomi Koski (68’ #27 Leevi Laurikainen)
Vaihdossa:
#12 Eemeli Elomaa (MV)
#18 Antonio Perny
Erkka Tuomisto, NuPS Edustus Media
Kuva: HJS