top of page

NuPS palasi voittojen tielle GrIFK-Akatemian kustannuksella - “Hyvä kasvojenpesu joukkueelta”

4. toukokuuta 2025

M1 EDUSTUS


Nummelan Palloseuran miesten edustusjoukkue otti eilen lauantaina sarjakauden toisen voiton, kun kauniaisista tuleva GrIFK-Akatemia kaatui 3–0 (2–0) lukemin. Ottelusta voitiin odottaa tasaista ja viihdyttävää, ja sitä se todella oli. Jännitettä toi myös se, että NuPSiin vasta siirtynyt Aadam Salonen pelasi vanhaa seuraansa vastaan. 

Ottelu alkoi tasaisesti, mutta parhaat maalipaikat ensimmäiseen vajaaseen puoleen tuntiin tehtaili vierasjoukkue GrIFK-Akatemia. NuPSin maalilla pelannut Valtteri “David” Kuusisto oli kuitenkin mies paikallaan. 29’ peliminuutilla alkoi tapahtua: Grani-hyökkääjä Saku Salonen poistettiin kentältä punaisella kortilla osuttuaan maalivahti Kuusistoon irtopallotilanteessa. Kotijoukkue ei aikaillut ylivoimallaan, vaan iski pelin ensimmäisen maalin 33’ minuutilla. Granin maalivahdin epäonninen avaus tuli suoraan Niko Vuorelan jalkaan ja Vuorela sijoitti pallon maaliin. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös toinen maali, kun Vuorela osui toistamiseen tällä kertaa Joel Långströmin läpisyötön jälkeen juuri ennen puoliaikaa. 

Toinen jakso alkoi kotijoukkueen ensimmäisen jakson otteella ja se tuotti tulosta kolmannen maalin muodossa. Vahvan ottelun pelannut Jesse Tuominen kuljetti kohti keskustaa, jonka jälkeen hän syötti Aadam Saloselle. Salonen jatkoi yhdellä kosketuksella Joel Långströmille, joka pääsi haastamaan vasemmalle jalalle ja viimeisteli pallon maaliin 57’ minuutilla. 3–0 maalin jälkeen kotijoukkueen ote lipsui ja vierailijat pääsivät peliin mukaan vajaallakin. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja NuPS juhli voittoa!

NuPSin päävalmenataja Joni Saastamoinen oli tyytyväinen joukkueen esitykseen ja kasvojenpesuun viime kierroksen pettymyksen jälkeen:

“Tärkeä voitto ja hyvä kasvojenpesu. Grani ei missään nimessä ollut huono ja he pystyivät vajaallakin olemaan ajoittain vaarallisia. Alku oli vaikea ja ilman Davidia lukemat olisivat voineet olla erilaiset. Ilman muuta punainen kortti muutti ottelua, mutta pallollinen peli oli vahvaa jo ennen sitä. Kokonaisuudessaan tasapainoinen esitys, vaikka loppu menikin pelailuksi. Saimme tärkeitä minuutteja pitkään sivussa olleelle Pyry Schutschkoffille ja uudelle sopimuspelaajalle Matias Astradalle. Ensi viikolla vastus potentiaalisti kovenee kun vastassa on sarjakärki EPS/Reservi vieraissa. Toivottavasti saamme ehjän treeniviikon ja sitä myötä paras mahdollinen valmistautuminen kärkikamppailuun!”


Tulos:

NuPS - GrIFK-Akatemia 3–0 (2–0)

Maalit:

33’ 1–0 (Niko Vuorela)

45’ 2–0 (Niko Vuorela)

57’ 3–0 (Joel Långström)

Kokoonpano:

#1 Valtteri Kuusisto (MV)

#4 Ville Teräsranta (66’ #7 Matias Astrada)

#6 Jesse Tuominen (78’ #30 Pyry Schutschkoff)

#9 Vasileios Athanasiadis

#10 Niko Vuorela © 

#11 Niklas Pilviö

#14 Elias Hämäläinen

#21 Joel Långström 

#25 Tomi Koski 

#26 Viljami Vaittinen

#32 Aadam Salonen (66’ #3 Jesse Pihlajaniemi)

Vaihdossa:

#12 Eemeli Elomaa (MV)

#27 Leevi Laurikainen


Erkka Tuomisto, NuPS Edustus Media

Kuva: Tuomo Tanskanen / @urheilu.pics

bottom of page