
NuPS otti niukan voiton LoPasta
29. elokuuta 2022
Miesten edustusjoukkue haki arvokkaat 3 pistettä lauantaina Lohjalta, kun paikallisvastustaja Lohjan Pallo kaatui hellesäässä niukasti lukemin 0-1. Ottelun ratkaisu nähtiin toisen puoliajan alkupuoliskolla, kun NuPSin laitahyökkääjä Niklas Pilviö murtautui vastustamattomasti oikealta laidalta ja sijoitti pallon tarkasti alanurkkaan ohi LoPa-maalivahti Arttu Salonmaan. Molemmilla joukkueilla oli joitakin hyviä maalipaikkoja ottelun lopussa, mutta enempää ei Harjulla nähty ja ottelu päättyi 0-1 lukemiin.
Edustuksen vastuuvalmentaja Timo Saari, odotetun tiukka paikallistaisto takana ja taskussa tärkeät 3 pistettä. Yhteenveto lauantain derbystä?
"LoPa -ottelun asetelma oli selkeä ja siihen valmistautuminen oli tavanomaista ottelua helpompaa. Olihan kyseessä molemmille joukkueille todella tärkeä ottelu pisteiden valossa ja juuri tämän paikalliskamppailun voittaminen aina merkittävä asia molemmille seuroille. LoPa tarvitsi pisteitä pysyäkseen noususta kamppailevien joukkueiden ryhmässä ja NuPS:lle lisäpisteet tukevoittaisivat sarjan kärkipaikkaa sekä lisäisivät eroa seuraaviin joukkueisiin. Pääsimme otteluun hyvin mukaan ja heti alussa huomasi intensiteetin olevan normaalia korkeammalla. Pystyimme kontrolloimaan taktisilla ratkaisuilla peliä ja saimme ohjattua LoPan pallon liikuttelua niille alueille, jolla tiesimme olevan vahvoilla. Pitkässä ottelussa syntyy toki aina joitakuita tilanteita, joissa maali olisi mahdollinen, mutta hyvin pelannut puolustus piti jälleen kerran itsensä hikeä säästämättä vastustajan maaleitta.
Hallitsimme peliä vaikkakin emme saaneet niin paljoa maalintekotilanteita kuin aiemmissa otteluissa. Tiesimme LoPan puolustavan tiukasti omaa maalinedustaa, joten ratkaisevien syöttöjen olisi pitänyt olla pykälän verran parempia ja olisimme päässeet näin parempiin maalintekopaikkoihin. Tiesimme odottaa aiemmista kohtaamisten perusteella tunnetason olevan ottelussa korkealla ja sitä se myös oli. Ottelussa jaettiin 9 varoitusta ja uskon, että niitä olisi jaettu vähemmän, mikäli tuomari olisi puuttunut taklauksiin aiemmin. Meiltä hylättiin kaksi maalia paitsioina ja ainakin toinen niistä ei valokuvien perusteella ollut lähelläkään sitä, mutta onneksi ottelu ei tähän ratkennut. Toista puoliaikaa oli pelattu 12min ja hyvän puolenvaihdon jälkeen Niklas Pilviö teki ottelun ainoan maalin ja saimme tärkeät pisteet mukaan Nummelaan. Aurinkoa ja lämpöä riitti kentällä ja kopissa oli sama fiilis tuplattuna ottelun jälkeen".
NuPSin miesten kotiottelut jatkuvat taas tuttuun tyyliin tulevana perjantaina, kun vastaan Kuoppanummen nurmella tulee HooGee Espoosta. Saari uskoo pisteiden jäävän hyvän harjoitusviikon siivittämänä perjantaina Nummelaan:
"Vastustaja jäi nyt maaleitta ja kolme pistettä, näitä lisää toivottavasti myös seuraavassa pelissä HooGeeta vastaan. HooGee on tehnyt neljässä edellisessä pelissään 19 maalia ja hävinnyt ainoastaan LoPalle syyskierroksella, joten meidän pitää olla todella tarkkana, jotta saamme pisteet. Lähtökohta on myös selkeä, HooGeen loppukausi on pelkkää pelailua vailla mahdollisuutta nousukarsintaan tai tippumiseen, mikäli he häviävät meille. Niko Vuorela on varoitustilin täyttymisen myötä poissa pe kokoonpanosta, kuka hänen paikkansa ottaa nähdään viikon treenien perusteella. Hyvä harjoitusviikko alle ja perjantaina pisteet jäävät Nummelaan", Saari päättää.
Miesten nelonen
NuPS - HooGee
pe 2.9 klo 18, Kuoppanummen nurmi