top of page

NuPS joutui tyytymään tasapeliin Gilla FC:tä vastaan tuhatpäisen yleisön edessä

8. kesäkuuta 2026

M1 EDUSTUS


Nummelassa Ojamart areenalla tehtiin paikallista jalkapallohistoriaa viime sunnuntaina, kun NuPSin ja Gilla FC:n välistä ottelua oli seuraamassa yli tuhat ihmistä. Yleisömäärä on tiettävästi suurin, joka Nummelan Palloseuran kotiottelussa ollaan nähty. Tapahtuma piti sisällään mm. hienoja kohtaamisia, Hyvää Viikonloppua esittämän keikan ja upean kesäsään. Ottelutapahtuma jää hienolla tavalla NuPSin historian kirjoihin. Tapahtuman onnistumisesta pitää myös kiittää Gilla FC:n yhteisöä, jonka kiinnostavuus on edelleen kovaa luokkaa. 

Vaikka ottelutapahtuma oli kerrassaan menestys, itse ottelu jäi monella tavalla hampaankoloon. Kentällä nähtiin yleisellä tasolla keskikertainen Kolmosen ottelu, jonka taso heitteli laidasta laitaan koko kestonsa ajan. 

Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta mainiosti. Punapaidat ottivat heti ensiminuuteista lähtien hallinnan ja vyörytti hyökkäyksiä kohti Gilla FC:n maalia. Palkintokin tuli 12’ minuutilla, kun Niko Vuorelan pitkä rajaheitto löysi boksissa täysin vapaana olleen Joona Karjalan, jolla oli helppo työ viimeistellä pallo maaliin ohi Tuomas Pöyhösen. NuPS jatkoi maalipaikkojen luomista, mutta ei saanut lisäosumia hyvistä maalipaikoista huolimatta. Gilla pääsi kuin tyhjästä otteluun mukaan 22’ minuutilla, kun Henrik Ollaksen laadukas kulmapotku löysi etutolpalta Roope-Rasmus Tunturin. Puolustaja puski ottelun tasoihin. Tasoituksen jälkeen ote kääntyi vierasjoukkueelle, eikä NuPS saanut alun hyvää otettaan takaisin. Gilla FC pelasi yksinkertaista jalkapalloa ja keskittyi lyömään isoa palloa Eero Markkaselle, joka pystyi suojaamaan palloa ja jakamaan sitä muille entisille ammattipelaajille. Vaarallisia maalipaikkoja niistä ei kuitenkaan syntynyt ja tasainen ensimmäinen puoliaika päättyi 1–1 lukemiin. 

Toinen puoliaika oli kotijoukkueelta huomattavasti tasaisempi. Puoliajalla tehdyt vaihdot toivat energiaa ja NuPS alkoi voittamaan enemmän kaksinkamppailuja. Vaikka vierailijat pääsivät kolauttamaan tolppia, ei suurta hätää kotijoukkueen puolustuksella ollut. Toisella jaksolla maalipaikat olivat vähissä ja kun niitä tuli, Gilla FC:n maalilla loistavasti esiintynyt Pöyhönen oli mies paikallaan. Toisen puoliajan lopussa NuPSin Ville Terasranta kaatoi Gilla FC:n Pyry Lampisen, joka johti suoraan ulosajoon. Vapaapotku oli kuitenkin marja Valtteri Kuusistolle. Lopun hässäkkä ei johtanut kummassakaan päässä maaleihin ja ottelun lopputulokseksi vihellettiin 1–1. 

NuPS Corner haastatteli Nummelan AG:n “Ottelun tähti”-palkinnolla palkittua keskikenttäpelaajaa Joel “Vinski” Långströmiä. Joel kertoi ottelun olleen tiukka, mutta maalipaikat olisivat pitäneet riittää kolmeen pisteeseen.

“Tiukka matsi. Saimme oman pelin rullaamaan toisella jaksolla hyvin. Pääsimme paikoille, mutta emme pystyneet tekemään tarvittavia lisäosumia. Tuntui hyvältä pelata. Alan pääsemään takaisin omalle tasolleni, kun saa harjoituksia alle. Keskiviikkona on taas uusi yritys napata kolme pistettä.”

NuPSin päävalmentaja Joni Saastamoinen yhtyy Långströmin ajatuksiin.

“Ensinnäkin haluan osoittaa nöyrät kiitokset paikalle tulleelle yleisölle! Nämä kokemukset ovat todella merkityksellisiä, hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan. Itse pelistä tulos jäi harmittamaan. Loimme tarpeeksi maalipaikkoja ottelun voittamiseen. Peli oli toki epätasainen, mutta hyviä juttuja oli myös paljon. En koe, että pelaajat puristaisivat liikaa tai neljän uttelun mittainen tasapeliputki vaikuttaisi negatiivisesti. Jos luotamme omaan tekemiseemme, niin tulokset kääntyvät varmasti eduksemme. 

Valmistautuminen on todella lyhyt seuraavaan otteluun. SexyPöxyt kohdataan Laaksolahdessa jo keskiviikkona. Maanantaina emme harjoittele, tiistaina vedämme valmistavat ja keskiviikkona olemme valmiita voittamaan!” 


Tulos:

NuPS - Gilla FC 1–1 (1–1)

Maalit:

12’ 1–0 (Joona Karjala)

22’ 1–1 (Roope-Rasmus Tunturi)

Kokoonpano:

#1 Valtteri Kuusisto (MV)

#5 Joona Karjala 

#7 Markus Mäkelä (46’ #9 Vasileios Athanasiadis)

#10 Niko Vuorela © 

#14 Elias Hämäläinen (66’ #4 Ville Teräsranta (90’ ulosajo) 

#21 Joel Långström

#25 Tomi Koski

#26 Maxwell Heikkinen (88’ #11 Niklas Pilviö)

#29 Elias Hovi (46’ #6 Jesse Tuominen)

#32 Aadam Salonen (66’ #18 Aleksi Pikkuhookana)

#33 Elis Suominen

Vaihdossa:

#12 Mico Renström (MV)

#31 Milo Casagrande


Erkka Tuomisto, NuPS Edustus Media

Kuva: Tuomo Tanskanen / @urheilu.pics

bottom of page