top of page

NuPS:n miehet avaa syyskierroksen sarjakärjessä, tänään Kuoppanummella vastassa EIF/2

29. heinäkuuta 2022

M1 EDUSTUS

Nummelan Palloseuran miesten edustusjoukkueen kevätkierros on pelattu ja lyhyen kesätauon jälkeen on ollut taas aika palata harjoituskentälle valmistautumaan syyskierroksen tuleviin otteluihin. Edustusjoukkue avaa syyskierroksen tänään perjantaina sarjan piikkipaikalta, kun vastaan Kuoppanummen nurmelle tulee EIF/2 Tammisaaresta. Päävalmentaja Timo Saari toteaa molempien NuPS:n miesjoukkueiden starttaavan hyvistä lähtökohdista kohti syksyn ratkaisupelejä:

"Molempien NuPS:n miesjoukkueiden kevätkierros loppui lyhyelle kesätauolle tuloksellisesti vähintäänkin mukavasti. Johdamme sarjaa sekä IV että V-div divisioonan joukkueilla ja näistä asetelmista on hyvä lähteä kohti toista sarjakierrosta. Syyskierroksella sarjan joukkueet ovat luonnollisesti jo kertaalleen kohdattuja ja tämä antaa molemmille osapuolille lisää tietoa vastustajastaan, näin myös meidän pelityylimme on käynyt muille selväksi. Tätä silmällä pitäen olemmekin pyrkineet muuttamaan joitain pelillisiä asioita, samalla toki pystymme kohdistamaan harjoittelua vastustajan pelityyli huomioiden."

Saari jatkaa, että kevätkierroksen parasta antia on ollut puolustuspelaaminen:

"Meille on tehty sarjassa vähiten maaleja ja tämä on luonut pohjaa sarjassa menestymiselle. Puolustamisen tiiviydestä aiotaan pitää myös tulevissa peleissä kiinni ja rakentaa myös hyökkäyspeliä puolustus huomioiden. Olennainen tekijä puolustuksen onnistumisessa on ollut pelaajien vakiinnuttaminen samoille pelipaikoille. Loukkaantumiset ja sairastelut vaikuttavat toki aina yksittäisissä otteluissa käytettävissä oleviin pelaajiin, mutta ryhmä josta puolustavat pelaajat valitaan, on pidetty mahdollisimman tiiviinä. Maalivahtiosastolla tilanne on ollut hiukan tavanomaisesta poikkeava. Meillä on useita hyviä maalivahteja ja peliaikaa on pystytty ja osin myös poissaolojen takia pakotettu jakamaan heidän välillä. Tätä auttaa myös kahden sarjan pelaaminen samoilla pelaajilla."

Kahden miesten joukkueen välillä pelaajasiirrot on pyritty aina miettimään siten, että pelituntuma ja peliaika palvelisi pelaajan kehitystä unohtamatta edustusjoukkueen tavoitteita. Kevätkieroksella maalintekijöinä on onnistunut erityisesti Niko Vuorela ja Vasileios Athanasiadis. Heidän viimeistelytaito on erinomaisella tasolla ja varmuus ratkaista pelejä on hyvä. Tämän lisäksi myös muiden pelaajien onnistumiset maalinteossa sekä tilanteiden luomisessa on luonut uhkaa vastustajan maalille ja näin vaikeuttaa NuPSia vastaan puolustamista. Sarjassa eniten maaleja tehneenä joukkueena NuPSia vastaan joutuu varautumaan moniin eri tekijöihin ja tämä antaa myös osaltaan lisätilaa hyökkääjille. Saaren mukaan sarjojen kesätauko on ollut harjoittelun organisoinnin suhteen haasteellista, koska pelaajille haluttiin antaa lomaa myös joukkueen yhteisistä tapahtumista. Perjantain peliä silmälläpitäen joukkue on toki jo palannut normaaliin harjoittelurytmiin. NuPS pääsee mittamaan EIF:n kesäkunnon huippukuntoisella Kuoppanummen nurmella, olosuhteista kiitokset kentänhoitajille. Pelissä on siis paljon panosta ja vastassa on pelityyliltään haasteita tuova joukkue.

"Lähtökohdat syyskierrokselle ovat siis vähintäänkin mielenkiintoiset. Molempien joukkueiden ensimmäiset ottelut ovat samalla hyvä mittari sarjojen tasosta, tuleehan kummallekin heti pahimmat haastajat vastaan. Tänään perjantaina 29.7. IV-div pelissä vastaan asettuu keväällä kotiottelussa lisäajalla tasoitusmaalin tehnyt EIF/2 Tammisaaresta. EIF on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja, joten puolustuksemme pitää olla hereillä heti ottelu alusta ja niin kauan kunnes tuomari puhaltaa sen loppuneeksi", Saari päättää.


Miesten nelonen

NuPS - EIF/2

pe 29.7 klo 18:00

Kuoppanummen nurmi

bottom of page