
Jalkapallotoiminta keskeytetään 13.4 asti koranviruksen takia
17. maaliskuuta 2020
16.3.2020 Suomen hallitus lisäsi toimenpiteitä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Nummelan Palloseura toimii THL:n ja Palloliiton ohjeiden mukaisesti ja näin ollen seuran jalkapallotoiminta keskeytetään 13.4 asti. Lisäämme varoaikaa siis noin kahdella viikolla. Joukkueiden harjoituksia, pelejä ja turnauksia ei siis järjestetä ennen kuin THL ja Palloliitto antaa siihen luvan.
Sarjakauden avaus tulee kaikella todennäköisyydellä siirtymään. Tiedotamme uusista aikatauluista heti kun Palloliitto ne seuroille määrittelee.
On tärkeää, että pelaajamme kuitenkin liikkuvat ja valmistautuvat tulevaan sarjakauteen niin hyvin kuin se on vain mahdollista. Tämän vuoksi vastuuvalmentajat suunnittelevat oheisharjoituksia kotona tehtäväksi pelaajilleen yhdessä juniori-ja valmennuspäällikön tuella. Näitä suunniteltuja harjoitteita pelaajat voivat suorittaa kotona omatoimisesti.
Seuran kuukausimaksut pyörivät normaaliin tapaan maalis-ja huhtikuun ajan. Tämä johtuu siitä että kiinteät kustannukset eivät heti poistu vaikka koronavirus onkin katkaissut virallisen toiminnan. Kiinteitä kuluja seurassamme ovat mm. hallikulut, palkat ja palkkiot, vakuutukset jne. NuPS on esittänyt työntekijöilleen lomautusta koskevan ennakkoselvityksen.
Myös osa yhteiskuntavastuu toiminnastamme on keskeytetty. Kerhotoiminta ja liikkuva koulu hanke on keskeytetty koulujen tilanteen vuoksi. Ikäihmisten liikuttamista seuramme työntekijät tulevat jatkamaan etänä. Emme halua jättää ikäihmisiä yksin, vaan pidämme heihin yhteyttä edelleen puhelimen avulla viikoittain.
Haluamme huolehtia kaikista NuPS perheessä olevista ja siksi on tärkeää että jokainen meistä huolehtii omalta osaltaan THL:n suosituksista ja ohjeista.
Seuraamme koronavirus tilannetta koko ajan ja tiedotamme jäseniä välittömästi jos muutoksia tulee.
Nummelan Palloseura
Lisätietoja aiheesta
Nina Åberg
Toiminanjohtaja
seura@nups.fi