top of page

Jalkapallotoiminta 1.6 lähtien

27. toukokuuta 2020

NUMMELAN PALLOSEURA

Jalkapallotoiminta käynnistyy uuden normaalin kautta 1.6 lähtien.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita että voimme palata täysin normaaliin, vaan edelleen meidän tulee noudattaa tarkkaan annettuja ohjeita. Ohjeita on paljon, mutta on silti tärkeää että jokainen käy ne tarkasti läpi. Osa on toistoa toukokuulta, osa uutta infoa. Lopusta löytyy vielä NuPSin omat ohjeistukset kentälle.

1.6 lähtien noudatamme seuraavia ohjeistuksia ja jatkamme 31.7.2020 asti, jollei muutoksia tule.

PALLOLIITTO
Noudata valtioneuvoston liikkumis-ja kokousrajoituksia (https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta) sekä THL:n
ohjeistuksia (https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19).

  1. Jalkapalloa ei tule harjoitella, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän kuuluu COVID-19 -viruksen
    kannalta johonkin riskiryhmään.
  2. Ohjeet on käytävä läpi etukäteen koko ryhmän kanssa sekä huolehdittava, että lasten ja nuorten perheet saavat
    tiedon ohjeista etukäteen.
  3. Seuran järjestämään harjoitteluun ei pidä ketään pakottaa tai painostaa. Valinnan tulee aina olla yksilön itsensä
    tai yksilöiden itsensä tekemä organisaation (seura) sijaan.
  4. Jokainen pelaaja, toimihenkilö ja valmentaja osallistuu harjoitteluun omalla vastuullaan. Tämä on tuotava esille
    pelaajien lisäksi myös pelaajien huoltajille ennen mahdollisen joukkueharjoittelun aloittamista.
  5. Lähikontaktien määrä harjoitusmatkoilla pyritään pitämään mahdollisimman pienenä.
  6. Ohjatussa tapahtumassa on maksimissaan 50 osallistujaa (sisältää kaikki harjoitukseen osallistuvat henkilöt).
  7. Osallistujat eivät käytä pukuhuone-tai muita sosiaalitiloja, vaan saapuvat kentälle ja poistuvat kentältä suoraan
    harjoitusvarustuksessa.
  8. Harjoituksiin ei saavuta ennen oman harjoitusvuoron alkua ja eri ryhmien harjoitusvuorojen väliin suositellaan
    vähintään 5 minuutin siirtymäaikaa. Harjoitusvuoro alkaa viisi minuuttia kenttävuoron alettua ja päättyy 5 min
    ennen kenttävuoron päättymistä.
  9. Harjoittelussa harjoitusryhmät pyritään pitämään mahdollisimman samoina, siten kun se kyseisessä toiminnassa
    on mahdollista.
  10. Kaikkien osallistujien tulee pestä kädet ennen ja jälkeen tapahtuman kotona tai on käytettävä omaa
    desinfiointiainetta.
  11. Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Jos liivejä tai eri värisiä paitoja tarvitaan harjoituksen läpiviemiseksi, on
    varusteiden oltava pelaajien henkilökohtaisessa käytössä.
  12. Merkkikartioita ja muita valmennuksen apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö.
  13. Mikäli oma juomapullo on mukana, siitä ei saa juoda kukaan muu henkilö.
  14. Sylkemistä kentällä tulee välttää.
  15. Jos joudut yskimään tai aivastamaan, yski / aivasta hihaasi tai paitasi sisään.
  16. Jos epäilet covid-19-tartuntaa, toimi THL:n ohjeiden mukaan: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-jarokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/oireet-ja-hoito-koronavirus4.

NUMMELAN PALLOSEURA

  1. Ohjatut harjoitteluryhmät voivat olla maksimissaan 50 henkilöä valmentajineen.
  2. Kenttä alueelle saa mennä vain pelaajat ja valmentajat. Joukkueen muiden toimihenkilöiden tulee edelleen sijaita kentän ulkopuolella, Kentälle vain jos erityinen tarve ja silloinkin vain jos pelaajien
    määrä on pienempi kuin maksimi. Pelaajien huoltajien tulee pysyä edelleen kentän ulkopuolella.
  3. Harjoitusaika kentällä 50 minuuttia samalla tavalla kuin tähänkin asti. Harjoitukset loppuvat 5 vaille ja alkavat 5 yli. Kentän tulee olla tyhjä ennen kuin kentälle siirrytään.
  4. Kentälle kulkeminen ja poistuminen: SSO Areena saapuminen parkkipaikan päädystä ja poistuminen kentän laidasta, Rintamäki Areena saapuminen pukukoppien portista ja poistuminen kentän päädystä.
  5. Pukukopit eivät ole käytössä. Pyritään saamaan kuitenkin WC tilat käyttöön sekä Ratapuistoon, että Rintamäki areenalle.
  6. Peleihin tulossa omat ohjeet, sillä ilmeisemmin kenttäalueella ei saa katsojia päästää ellei erillisiä katsomoita ole.

 

Nyt kun harjoittelu saadaan vihdoin kunnolla käyntiin, siirytään myös normaalin portaikon mukaiseen kuukausimaksuun. Hinnat voi tuttuun tapaan tarkistaa
https://www.nups.fi/seura/jasen-ja-kuukausimaksut/

Jos ohjeistuksesta tai maksuista herää kysymyksiä, voi yhteyttä ottaa sähköpostitse seura@nups.fi

Jokaisen seuran jäsenen on sitouduttava noudattamaan yllä listattuja ohjeita, jotta harjoittelu saadaan pyörimään turvallisesti. Vaikka meillä kaikilla onkin suunnaton riemu, kun harjoittelu vihdoin saadaan miltei normaalisti käyntiin, on kuitenkin edelleen muistettava elää maltilla ja turvarajoja noudattaen. Haluamme poikkeusoloista huolimatta toivottaa mahtavaa jalkapallokesää kaikille!

bottom of page