top of page
Vanhustyö

Vanhustyö

WIRTAA VIHTILÄISILLE VANHUKSILLE



Wirtaa Vihtiläisille vanhuksille – hanke

Nummelan Palloseura on liikuttanut vanhuksia Vihdissä jo vuodesta 2014. Hanketta on ollut alusta alkaen tukemassa Tuovi Siiri Hännisen säätiö. Toiminnassa on ollut vahvasti mukana alusta lähtien myös entinen perusturvakuntayhtymä Karviainen eli nykyinen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue LUVN ja lisäksi toimintaa oli perustamassa vuonna 2014 myös Vihdin Vanhusten tuki ry. Tässä linkissä TSH-säätiön uutinen asiasta https://tsh-saatio.fi/tuovi-siiri-hannisen-saatio-on-myontanyt-avustuksia-vuodelle-2025/

 

Toiminnan muutama ensimmäinen vuosi toimittiin yhden osa-aikaisen työntekijän panoksella ja liikutettiin vajaa 50 vanhusta viikoittain. Toiminta kaksinkertaistui kun Stea tuli mukaan rahoittamaan hanketta. Stean kolmivuotisen tukijakson jälkeen TSH-säätiön kanssa rauhoitusvastuuta kantoi vuosina 2021-2023 Uudenmaanliiton Ukke-hanke. Vuoden 2025 rahoitusvastuuta kantavat Tuovi Siiri Hännisen säätiö, LUVN ja Vihdin kunta ja näillä varoilla liikutamme viikoittain noin sataa vanhusta. Kotikäyntien rinnalle ovat tulleet ryhmäjumpat ympäri Vihdin aluetta. Avoimia ryhmäjumppia toteutetaan mm. senioritalo ViaDiassa, Kirkkoniemessä sekä Nummelan Palloseuran toimistolla.

 

Toiminnan perustavoitteena on ollut alusta lähtien lisätä ikäihmisten kotona asumisen aikaa. Heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan pyritään lisäämään heitä liikuttamalla sekä motivoimalla omaehtoiseen liikuntaan.

Kotikäyntien ansiosta ikäihmisen yksinäisyys on myös vähentynyt merkittävästi. Lisäksi heidän sosiaalisia kontaktejaan pyritään lisäämään mahdollisuudella osallistua ryhmäjumppiin sekä erilaisiin tapahtumiin ja tempauksiin.

 

Tulokset ovat olleet erilaisten kyselyiden ja fyysisten mittausten valossa erinomaisia. Ikäihmisten fyysinen toimintakyky on parantunut, heidän sosiaaliset verkostonsa ovat laajentuneet ja yksinäisyyttä koetaan vähemmän. Myös kotona asumisen aika on kasvanut. Toiminnalle on tarvetta yhä enemmän, kun vanhusväestön määrä myös Vihdissä on radikaalissa kasvussa.

Tämän hetkiset avoimet jumppatuokiot järjestetään seuraavasti :

 

Maanantaisin klo 12.30-13.15 Nummelan Palloseuran toimisto, Nummelan Prisman toinen kerros (ohjaaja Johanna Määttä, johanna.maatta@nups.fi )

Tiistaisin klo 11.00-11.45 Via Dia Nummela (ohjaaja Johanna Määttä, johanna.maatta@nups.fi )

Torstaisin klo 14.00-14.45 Kirkkoniementie, Vihti (ohjaaja Johanna Määttä, johanna.maatta@nups.fi )

Perjantaisin klo 14.15-15.00 Via Dia Nummela (ohjaaja Jussi Aho, jussi.aho@nups.fi )

 

Kerhoihin mahtuu hyvin uusia jumppaajia, tervetuloa!

 

Jumppakerhoista lisätietoa antavat liikunnanohjaajat ja itse hankkeesta kehittämispäällikkö Timo Tuomi timo.tuomi@nups.fi





VANHYSTYÖN ESITTELY


Katso vanhustyön esittelyvideo





LUE LISÄÄ AIHEESTA:


Jumppaliikkeitä löydät täältä


Olympikomitean seuratoiminta artikkeli 2022


Ylen verkkosivujen uutinen 2014


Vihdin kunnan tiedote 2017


Blogikirjoitus: Arja Uusitalo 2017


Hyvän Mitta-hanke: Nummelan Palloseuran yhteiskunnallisen toiminnan vaikuttavuuden arviointi 2017


STT:n uutinen Uudenmaanliiton hyväksymästä hankehakemuksesta 2021


Luoteis-Uusimaan artikkeli 2021


Blogikirjoitus: Katriina Raunuanmaa 2021


Vihdin kunnan uutinen Vuoden liikuntateko palkinnosta 2021


Uudenmaan liitto: Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahasta rahoitetut hankkeet 2020–2021




Tuovi-Siiri Hännisen säätiön kotisivuilta:


Luoteis-Uusimaan artikkeli 2018


Vihdin Uutisten artikkeli 2018





bottom of page