
Petri Palonen
Apuvalmentaja
Vastuuvalmentaja ei yksin pystyisi mitenkään huolehtimaan koko ikäluokasta ja sen laadukkaasta valmennuksesta. Jokainen joukkue tarvitsee lukuisia apuvalmentajia toimiakseen. Apuvalmentajat ovat aina siellä missä tapahtuu ja siellä missä pelaajatkin ovat, eli kentällä.
Kuka olet ja missä joukkueessa toimit?
Olen Petri Palonen, Nups T06-07 apuvalmentaja.
Kuinka kauan olet ollut kyseisessä joukkueessa apuvalmentajana?
Tulin joukkueen mukaan pari kautta sitten ”siirtona” T04-05 joukkueesta, kun Sakari (Honkimaan) meni jalkaleikkauksen ja siellä tarvittiin apuja. Sillä tiellä ollaan vieläkin vaikka Sakke onkin palannut tehtäviinsä jo kauan aikaa sitten.
Mitä tehtäviä apuvalmentajalle kuuluu?
Meidän joukkueessa jokaisella apuvalmentajalla on oma peliryhmänsä minkä mukana pääosin toimii. Meillä saa kyllä tehdä paljon eri hommia, muutaman mainitakseni: suunnitella harjoituksia, vetää harjoituksia, suunnitella ja vetää pelitapahtumia ja ehkä tärkeimpänä kasvattaa ja neuvoa nuoria tulevia aikuisia liikkumaan, lepäämään, syömään, harjoittelemaan, pelaamaan sekä kohtaamaan paljon onnistumisia ja välillä niitä pettymyksiäkin.
Miksi valmentajana on niin kivaa?
Heh. Lue edellinen vastaus. Vakavasti sanottuna kyllä se, kun näkee kentällä onnistumisia ja aitoa iloa aina kun sinne menee. Tytöt on ihan huippuja!!
No Pete, sykkiikö sinulla seurasydän? 😉
Kyllä! Nupsissa on ollut nämä vuodet helppo ja mukava toimia. Seurassa on erityisen mukavaa joukkueiden välinen yhteistyö ikäryhmien välillä joka mahdollistaa kaikille parhaan mahdollisen kehityspolun. Lisäksi vielä kiitos valmennuspäällikölle joka kyllä on monesti auttanut kun on sormi menossa suuhun sekä meidän joukkueen koko valmennustiimille jonka kanssa tekeminen on aina iloista ja palkitsevaa ❤