Matkakertomus Salou, Espanja

Nummelan Palloseuran P97 -joukkue teki harjoitusmatkan Salouhun Espanjaan 21.9.-29.9.2010.

Matkakertomus Nups P97 Salou, Espanja

Nummelan Palloseuran P97 –joukkue teki harjoitusmatkan Espanjaan 21.9.-29.9.2010. Matkan suunnittelu alkoi noin kaksi vuotta aiemmin, kun joukkueenjohto alkoi haaveilla poikkeuksellisemmasta harjoitusleiristä ulkomailla. Barcelonan ympäristö tuntui heti ainoalta ja oikealta kohteelta. Eri matkanjärjestäjiin oltiin yhteydessä ja kohteeksi valittiin Salou. Matkanjärjestäjänä toimi Pelimatkat Oy, joka hoiti kaikki käytännön järjestelyt loistavasti. Rahankeruu alkoi puolitoista vuotta aiemmin, rahaa kerättiin mm. tarroittamalla kosmetiikkaa ja järjestämällä turnauskahvitus.  Osa vanhemmista sai suurimman osan matkasta rahoitettua näin, kun taas osa vanhemmista maksoi matkan kokonaan itse.

Matkaan lähdettiin tiistaina 21.9. Helsinki-Vantaan lentokentältä. Lento oli suora yhteys Barceloonaan, jossa bussi odotti joukkuetta. Bussimatka Salouhun kesti n.tunnin ja perillä oltiin n.klo 23.00. Hotellilla odotti yöpala. Sen jälkeen pojat jakaantuivat huoneisiin, ja valmistautuivat seuraavan päivän koitoksiin.

 

Pro coach RCD Espanyolista piti ensimmäiset harjoitukset.

Keskiviikkona ilma yllätti kaikki positiivisesti ja aamuharjoitukset käytiin kuumassa säässä. Harjoitukset veti Espanyolin pro coach, joka vetikin monipuoliset ja tiukat 1,5h harjoitukset.  Sen jälkeen iltapäivällä olikin jo lähtö Barcelonaan, jossa kiertoajelun jälkeen päädyimme kaupungille. Kaupunki oli mielenkiintoinen, mutta isolla porukalla vähän vaikea hallita. Illansuussa siirryimme FC Barcelonan Camp Nou:n stadionille. Siellä kävimme ensin Fc Barcelonan kaupassa, jossa oli kaikenlaista kivaa ja kivan hintaista ostettavaa. Ottelu Sporting Gijónia vastaan alkoi klo 20.00. Stadion oli upea, ja katsojia oli ottelussa n.65000. Kentällä näimme kaikki FC Barcelonan huiput, mm.  Xavi, Piqué, Puyol, David Villa ja Iniesta. Lisäksi näimme ennen ottelun alkua Messin, joka oli harmittavasti juuri loukkaantunut. Ottelu päättyi 1-0 FC Barcelonan hyväksi, maalintekijänä David Villa.  Yleisö eli ottelussa upeasti mukana, ja sai jopa järjestettyä vastustajan maalivahdille keltaisen kortin.

 

FC Barcelona - Sporting Gijón Camp Nou -stadionilla oli kaikille elämys.

Torstaiaamu aloitettiin joukkueen omilla treeneillä, jonka jälkeen alkoi valmistautuminen leirin ensimmäiseen harjoitusotteluun. Ottelu pelattiin Saloussa, paikallista joukkuetta vastaan. Peli alkoikin Nups:n poikien hallinnalla, ja puoliajalle mentiin poikien johtaessa 2-3. Toisella puoliajalla vastustaja vaihtoi 8 pelaajaa, jotka olivat yhtä kokoa suurempia. Nups:n pojille tulikin tiukka 5-3 tappio. Ilmapiiri oli kuitenkin hieno, ja katsojiakin mukavasti. Sää suosi lämmöllä ja hotellille päästyämme tulikin kova ukkosmyräkkä.

 FC Salou - NuPS, yhteiskuva ottelun jälkeen.

Perjantaina olivat ensin joukkueen omat treenit, jonka jälkeen pojat saivat ensimmäisen kerran vapaa-aikaa. Koko joukkue lähti rannalle uimaan ja pelailemaan.  Matkalla rannalle pojille päätettiin hankkia FC Barcelonan pelipaidat, omalla nimellä ja numerolla. Käytännössä paitojen hankkiminen näin suurelle joukolle nopeasti olikin vaikeampaa kuin aluksi ajateltiin.

 

Lauantaiaamuna koko ryhmä lähti Port Aventuran huvipuistoon, joka sijaitsi kävelymatkan päässä hotellilta. Huvipuisto oli useimpien poikien mielestä upea, ja ilmat suosivat meitä edelleen. Osa pojista testasi jokaisen laitteen, ja joukkueen huimapäisimmät aikuisetkin kokeilivat Dragon Khanin vuoristorataa, todeten sen tarpeeksi huimaksi jopa lapsille...

 

Sunnuntaina edellisen päivän huvitukset tuntuivat vielä pojilla jaloissa, ja väsymystä olikin ilmassa. Aamutreenien jälkeen lähdimme kohti Sitgesiä, joka oli Barcelonan suuntaan 45min ajomatkan päässä.  Paikallisen seuran stadion sijaitsi upealla kukkulan reunalla, ja se olikin ympäröity korkealla verkkoaidalla. Katsomo oli melko täynnä kannattajia, ja muutenkin tunnelma oli kuin suuressa tapahtumassa. Tauolla soi Champions League’n tunnusmusiikki. Pojat hallitsivat ottelua, mutta kun maalinteko ratkaisee futiksessa niin siten Nups:n pojille tulikin harmittava tappio. Paikallisilta tytöiltä pojat saivat kyllä paljon kannustusta. Illalla Katri ja Kirsi menivät hakemaan aiemmin tilatut FC Barcelonan pelipaidat, ja joutuivat odottelemaan niitä kaksi tuntia liikkeessä kun ne painettiin heidän silmiensä edessä. Kaikki onnistui kuitenkin hienosti.

 

Maanantaina oli vielä viimeiset pro coachin harjoitukset. Nämäkin treenit olivat onnistuneet. Iltapäivällä osa porukasta meni ostoksille, osa lähti rannalle ja osa jäi hotellille. Illalla ruuan jälkeen pidettiin vielä joukkueen yhteinen päätöstilaisuus, jossa julkaistiin joukkueen uudet FC Barcelonan pelipaidat. Lisäksi kiitettiin joukkueenjohtaja Harria hyvistä järjestelyistä, sekä joukkueen omaa kuvaajaa Juhaa. Loppuilta pojilla oli vapaata.

 Hymy irtoaa vielä viimeisten treenien jälkeen.

Kotiinlähtöpäivänä pojilla oli tavaroiden pakkaus edessä, mutta aikaa jäi myös hotellilla touhuamiseen. Matkalla takaisin lentokentälle pysähdyttiin Tarragonan kaupungissa, jossa vietettiin 3h aikaa. Pojat saivat siten tyhjennettyä matkakassansa. Lentokentällä Barcelonassa jouduimme hiukan odottelemaan lähtöselvitystä, ja kun se vihdoin alkoi, olikin jo kiire. Osan piti jo vähän juostakin ehtiäkseen koneeseen. Lento lähti hieman myöhässä, ja Helsinkiin saavuimmekin vasta klo 01.30.

 

Kokonaisuutenaan matka onnistui erinomaisesti. Pojat käyttäytyivät hyvin, ja yhtään suurempaa huomautusta ei tarvinnut pojille antaa. Esimerkiksi huvipuistopäivänä pojat jaettiin pieniin ryhmiin, joissa yhdellä pojalla oli aina vastuu ryhmän yhdessä pysymisestä. Tämäkin sujui hienosti. Ruoka hotellilla (aamiainen, lounas ja päivällinen) maistuivat kaikille, ja varsinkin niihin kuuluvat jälkiruuat. Osalla jätskiä kului vähän liikaakin. Lisäksi monet pojista jaksoivat syödä chipsejä ja juoda limsaa vielä tauoillakin. Vapaa-aika hotellilla kului jouhevasti biljardia pelaillen, uiden ja telkkaria katsellen. Yhtenä päivänä pojat saivat pestä omat harjoitusvaatteensa käsipyykkinä, ja hyvin se sujuikin. Pojat uskalsivat myös käyttää englantia ja hoitivat itsenäisesti omat asiansa esimerkiksi hotellin vastaanotossa ja ravintolassa. Sää oli koko leirin ajan erinomainen.

 

Mukana matkalla olivat seuraavat pojat: Joonas E, Ville H., Elia S, Jere K, Sebastian H, Veikko T, Joonas K, Christian K, Riku H, Alex K, Juuso V, Oskari R, Juuso S, Johannes J, Nikolas T, Niko L, Jussi J, Eemeli J, Roope P, Matias R ja Joonas R. Valmentajina paikalla olivat Jari H, Jarkko K ja Ringo. Joukkueenjohtajana Harri H, ja muina valvojina Katri H ja Kirsi K. Lisäksi mukana oli vanhempia ja muita perheenjäseniä yli kymmenen henkeä. Kiitos kaikille matkan onnistumisesta!


NuPS - Uutiset
16.12.2010   Joulunajan tietoja
04.10.2010   Palloja kouluille
15.09.2010   Nurmet kiinni!
11.08.2010   NuPS voitti kolmosessa
16.07.2010   Helsinki Cup 2010
'