Kausi päättyi taas palkintosateeseen

Nummelan Palloseuran kausi 2010 niputettiin lokakuun viimeisenä sunnuntaina Kuoppanummen koulukeskuksessa. Eteenpäin tähtäävä toiminta, erinomaiset harjoitteluolosuhteet ja innostuneet pelaajat antavat erinomaiset lähtökohdat ensi kaudelle.

NuPSin kauden päättäjäisiin kokoontui jälleen suuri osa seuran pelaajista ja heidän vanhemmistaan. Seuran jäsenmäärä on noin 650, joista rekisteröityjä pelaajia lähes 600. Puheenjohtaja Ville Kiuru muistuttikin puheessaan, että NuPS on iso seura miten tahansa mitattuna.

NuPS haluaa myös kehittyä koko ajan, mistä löytyy monia esimerkkejä. Seuran uusin joukkue on 2005-06 syntyneiden poikien ja tyttöjen ryhmä, jonka harjoituksissa on käynyt kymmeniä lapsia. Jokakesäinen, viikon mittainen jalkapallokoulu oli jälleen käytännössä loppuunmyyty 130 oppilaalla. Sen lisäksi jalkapallokoulu antaa viikoksi noin 20 NuPSin omalle juniorille kesätöitä.

Muutaman vuoden ajan järjestetty koulufutistapahtuma houkutteli mukaan lähes 70 joukkuetta ja yli 700 pelaajaa ja saa jatkoa ensi keväänä. Koulufutis jatkuu myös kerhotoimintana Ratapuiston hallissa läpi vuoden. NuPS panostaa myös taitokoulutoimintaan ja valmentajakoulutukseen.

”Piirin taitokisoissakin saimme menestystä. Pelaajamme suorittivat muun muassa kolme kultamerkkiä ja 14 merkkisuoritusta. Pyrimme kasvattamaan osallistujamäärää omiin taitokisoihin edelleen ja motivoimaan pelaajia myös omatoimiseen harjoitteluun”, Kiuru totesi.

 Kiertopalkinnot 2010

NuPS Palkittavat 2010

 

Vuoden jalkapalloilijatar

Milja Nieminen

 

Vuoden jalkapalloilija

Matti Keskinen

 

Vuoden maalivahti

Taneli Sainio

 

Ryhtipytty

Iida Vanha-aho

 

Mikon pokaali

Liisa Mikkola

 

Harri Saksan muistopalkinto

Taneli Hukkanen

 

Tahtopelaaja

Valtteri Kokkila

 

Vuoden taustatuki

Petteri Rahkola

 

Joukkueen tuki ja turva

Nina Åberg

 

Vuoden toimija

Erkki Ylikojola

 

Vuoden valmentaja

Jan Nyberg

 

Vuoden valmentajatulokas

Petri Lempinen

 

Vuoden nappulavalmentaja

Tommi Korva

 

Vuoden erotuomari

Sami Rissanen

 

Vuoden yhteistyökumppani

ISS Palvelut

 

Vuoden joukkue

Pojat 95

 Vuoden joukkue 2010 P95

Seuran taitokilpailuissa menestynein joukkue

Pojat 00

 

Seuran taitokilpailutulokset suluissa mahdollinen piirin kilpailuissa parannettu merkki

 

P97

1. Oskari Rujala 76,3 H

2. Christian Kamphuis 85,7 P

3. Wille Asikainen

 

P98

1. Joni Lemminkäinen

2. Jami Heinonen

3. Ville Kosola 

 

P99

1. Jyri Kiuru P

2. Eetu Eerola

3. Eljas Lehtinen 

 

P00

1. Jyri Kiuru H (K)

2. Eetu Koimäki P

3. Petrus Buijs P

Sami Hämäläinen P

Joona Karjala P (H)

Teemu Moisio (P)

 2001 syntyneet taitokilpailupalkitut

P01

1. Eetu Koimäki K (K)

2. Henri Susi P (H)

3. Robin Granberg (K)

 

P02

1. Roope Jätyri

2. Niko Ilonen

3. Samuli Korva

 

T97

1. Hanna Karisola

2. Kiira Kiikeri

3. Nea Virta

 

T98

1. Iida Vanha-Aho P

2. Sini Saari P

3. Mira Isomäki

 

T99

1. Heta Karjalainen

2. Nea Rehnström

3. Liisa Mikkola

 

T00

1. Malla Rahkola P (H)

2. Laura Lehtiö

3. Ella Heinonen

 

T01

1. Noora Rehnström

2. Lotta Rahkola (P)

3. Anni Toivonen

 

T02

1. Ria Karjalainen

Yhteenveto:

 

Seuran kilpailut (sijoitusmitalit):

1. 12 kpl         2. 11 kpl         3. 11 kpl

 

Taitomerkit (paras suoritus):

K 3 kpl

H 4 kpl

P 9 kpl

 

 

Joukkueiden palkinnot

 

Tytöt

 

T00-02

 

Vuoden lupaukset              

T00 Malla Rahkola               

T01 Noora Rehnström         

T02 Ria Karjalainen             

 

T00               

Tiia Roosa Lumminen          

Viivi Lumminen                    

Ella Heinonen

Ona Landgren

Laura Lehtiö  

 

T01               

Lotta Rahkola

Ronja Kivi      

Neea Nikali    

Anni Toivonen

Jonna Ryönänkoski             

 

T99

 

Vuoden lupaus                   

Jenni Oesch  

 

Venla Vuoti    

Matilda Gustafsson              

Jasmiina Valkealahti            

Annastina Mikkilä                

Helmi Viljanmaa                  

 

T98

 

Vuoden lupaus                   

Riina Kostiainen                  

 

Kilpasarja     

Iida Vanha-aho                    

Juulia Salminen                   

Mira Isomäki 

Sini Saari      

Pinja Hillman 

 

Harraste       

Maija Vanha-aho                  

Niiariikka Metsäranta           

Kia Lindqvist 

Helena Rautiainen               

Saila Grön     

 

T97

 

Vuoden lupaus                   

Venla Ojasalo

 

Rebekka Karjalainen            

Milla Torkkel 

Hilda Johansson                  

Kiira Kiikeri    

Julianna Sinisalmi                

 

T96

 

Vuoden lupaus                   

Henna Rantanen                  

 

Mari Salmi     

Milja Nieminen                     

Roosa Leskinen                   

Hanna Karisola                    

Pinja Vilenius

 

T95

 

Vuoden lupaus                   

Inka Patosalmi                    

 

Senni Pelkonen                   

Mari Salmi     

Henna Rantanen                  

Tarleena Hotokka                

 

T94

 

Vuoden lupaus                   

Jenniina Vainikka                

 

Sanni Valtonen                    

Annika Suokas                    

Kirsi Räsänen

Pinja Vilenius 

Pinja Grön     

 

 

Pojat

 

P04

Vuoden lupaus                   

Nooa Jaakola

 

Eemeli Elomaa                    

Simo Kalliomäki                   

Matias Keskinen                  

Jaakko Lehtola                    

Jeron Niemi   

 

P03

Vuoden lupaus                   

Joonatan Sinisalmi              

 

Aleksi Itkonen

Matias Kuivalainen              

Leo Parviainen                    

Elias Sirenius

Mikael Vakula

                     

P02

Vuoden lupaus                   

Samuli Korva 

 

Barcelona:    

Koimäki Atte  

Aarnio Joona 

Ilonen Niko    

Kuismin Santeri                   

Laine Eetu

 

Valencia:

Lehtola Tuomo

Kokkonen Eemil

Hyrske Arttu

Palva-Aho Aapo

Vuoti Verneri

 

Real Madrid:

Isopoussu Niko

Suomalainen Lauri

Jätyri Roope

Lindblom Jesse

Kauhanen Joona

 

P01

Vuoden lupaus                   

Juuso Viskari

 

NuPS Arsenal:                   

Joona Säppi  

Joonas Ratinen                   

Joonas Palmu

Vilho Lipponen                     

Joona Heinonen                   

 

NuPS Chelsea:                   

Onni Kupari   

Joonas Toivonen                 

Oskari Ikäheimonen             

Eetu Multala  

Aku huovinen 

 

NuPS Liverpool:                 

Luukas Ratinen                   

Joona Jaakola                     

Felix du Jardin                     

Juuso Viskari

Casper Taponen                  

 

P00

Vuoden lupaus                   

Petrus Buijs   

 

Viikingit        

Jyri Kiuru

Juho Kiuru

Joona Karjala

Sami Hämäläinen.

Jere Töyräs

 

NuPS Vasarat Mustat

Saku Pulkkinen

Eero Tuomola

Juho Viinikka

Leevi Laiho

Nicklas Karjunen

 

NuPS Vasarat Punaiset

Joonas Vyhtinen

Jan Auna

Oula Siljander

Joonas Tiainen                    

Otto Hämäläinen                  

 

P00 Hockey  

Kalle Jakka   

Nestori Laatikainen              

Leo Pohjala   

Jimi Rönkkönen                   

Roni Rönkkönen

 

P99

Vuoden lupaus                   

Lassi Junnilainen                 

 

NuPS Real    

Nicos Doukas

Aleksi Paananen

Niklas Pääkkönen

Jami Stam

Lauri Toivonen

 

NuPS Barca

Joonas Hätönen

Markus Manninen

Tatu Ojanaho

Tuomas Rajalin

Tuomas Välinen

 

NuPS P00/P99 yhdistelmä  

Arttu Heikkinen                    

Robin Källman                     

Eljas Lehtinen

Joona Karjala (P00)             

Jyri Kiuru (P00)

 

P98

Vuoden lupaus                   

Santeri Rajakallio                

 

Pantterit       

Jere Hätönen 

Mikko Mannerkoski             

Atte Hämäläinen                  

Jami Heinonen                    

Jaakko Kallioniemi               

 

Leijonat        

Kristian Rouvinen                

Tuomas Alho 

Tomi Hämäläinen                

Ville Nyfors   

Henri Sirenius

 

P97

Vuoden lupaus                   

Juuso Sysmäläinen             

 

Punaiset

Ville Hemmilä

Roope Pitkänen

Oskari Rujala

Veikko Tamminiemi

Joonas Eteläpelto

 

Mustat

Wille Asikainen

Johannes Jalasti

Joonas Karhila

Sebastian Halme

Christian Kamphuis

 

P96

Vuoden lupaus                   

Hannes Hellgren                  

 

Arttu Rahikainen                  

Joona Viljanen                     

Paulus Vesterinen               

Erik Lindfors  

Elias Miettinen

 

P95

Vuoden lupaus                   

Oskari Kokkila                     

 

Juventus      

Jussi Kataja  

Karri Karjalainen                  

Jan Åberg     

Tatu Laukkanen                   

Otto Tapanainen                  

 

Inter             

Jesse Honkonen                  

Valtteri Kokkila                    

Elmeri Laine  

Juuso Uusitalo                    

Mikael Slavov

 

P94

Vuoden lupaus                   

Aki Leväniemi

 

Mikko Moilanen                   

Taneli Hukkanen                 

Niko Virtanen 

Tino Virtanen 

Tuomas Pöllänen                 

 

P93

Vuoden lupaus                   

Janne Karvinen                   

 

Joose Mahlio.

Niklas Sotamaa                   

Erik Lajunen  

Sami Töyräs  

Jaakko Räsänen                  

 

A-jun

Vuoden lupaus                   

Lauri Yli-kojola                    

 

Sami Rissanen                    

Samuli Parviainen                

Jyri Niskanen

Lasse Kasurinen                  

Hannes Ehgartner                                                                                                       

 


NuPS - Uutiset
16.12.2010   Joulunajan tietoja
04.10.2010   Palloja kouluille
15.09.2010   Nurmet kiinni!
11.08.2010   NuPS voitti kolmosessa
16.07.2010   Helsinki Cup 2010
'