Honka Magic kaatui syysavauksessa

Helteinen ( +30C) elokuun lauantai-iltapäivä laittoi NuPSin A-pojat ja Honka 92 Magicin koetukselle Tapiolan tekonurmella. NuPS selviytyi ottelusta voittajana 3-2 järkevällä peliesityksellä.

Syksyn 2.D:n nousulohkon avauspeliin NuPS sai erinäisistä syistä vain avauskokoonpanollisen pelaajia ja vaativa  kuuma säätila ilman vaihtomiehiä tulisi tietämään pitkää 90-minuuttista vierasjoukkueelle.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi noin 20. min kohdalla kun Hongan pelaaja pääsi oikealta ( Hongn päästä katsottuna) läpi pystysyöttöön ja viimeisteli 1-0 johdon kotijoukkueelle. Seuraavan kymmenminuuttisen aikana NuPSin puolustus lievästi sanottuna haparoi muutamia tilanteita ja ainoastaan maalivahti Hannes Ehgartnerin loistopelastukset pitivät vieraat pelissä mukana. NuPS alkoi kuitenkin päästä paremmin pelistä jyvälle ja hyvän vaikutuksen teki Lauri Yli-Kojolan siirtyminen puolustuksen keskustasta keskikentän keskustaan ja Sami Rissasen päinvastoin.

Palkinto lievästä hallinnasta tuli 44. minuutilla kun Tony Lallinaho ja Sami Mikkonen tekivät hienon esityön ja Lasse Kasurinen viimeisteli 1-1- tasoituksen.

Toiselle puoliajalle tuli entistä pirteämpi NuPS. 51. minuutilla Joonas Ahola ampui vasurilla noin 18 metristä oikeaan yläkulmaan ja NuPS oli siirtynyt 2-1-johtoon. NuPS puolusti miesvartioinnin sijasta peittämällä keskikentän syöttölinjat ja pakotti Hongan pelaamaan taaksepäin, josta roiskitut pitkät pystypallot puolustus ja etenkin Hannes Ehgartner maalilla hoitelivat varmasti.

1-3 johto NuPSille syntyi Lauri Yli-Kojolan kaukolaukauksesta Sami Mikkosen takaviistoon syötöstä.

Honka kavensi noin 85. minuutilla hieman herkästi tuomitusta ( tosin rike oli takana) rangaistuspotkusta.

NuPSin koko joukkue ansaitsee kiitokset hyvästä taistelusta oman jaksamisensa rajoilla. Ilman vaihtomiehiä 90 minuuttia 30 asteen helteessä iltapäivän auringossa todella söi pelaajia.

Erityismaininnat tänään ansaitsivat Man of the Match Hannes Ehgartner NuPSin maalissa. Lisäksi puolustuksen selkärankana vaikeimmilla hetkillä oli Janne Karvinen. Toisella jaksolla Sami Rissanen puolusti suurella varmuudella.

Hyökkäyspäässä vaarallisten tilanteiden luojana kunnostautui erityisesti Sami Mikkonen.

Ensi sunnuntaina 15.8 klo 18.30 Kuoppanummen nurmella vastaan astelee EPS, jota vastaan ehkä eniten jäi kevätkierroksella hampaankoloon 2-0-tappion kera.


NuPS - Uutiset
16.12.2010   Joulunajan tietoja
04.10.2010   Palloja kouluille
15.09.2010   Nurmet kiinni!
11.08.2010   NuPS voitti kolmosessa
16.07.2010   Helsinki Cup 2010
'