Edustus antoi kovan vastuksen Viikingeille

Suomen Cupin kolmannella kierroksella Nummelan Palloseuran edustus kohtasi ykkösdivisioonassa pelaavan Vuosaaren Viikingit. Tiukan taistelun lopputulokseksi kirjattiin lukemat 0-1 (0-1) vieraiden hyväksi.

Puolipilvinen tiistai-ilta antoi mainiot puitteet NuPS:n tämän kauden toistaiseksi kovimmalle koitokselle, kun Ratapuiston halliin saapui vieraaksi Suomen 3. kierroksella Ykkösen tämän kauden suosikkeihin lukeutuva FC Viikingit Helsingistä.

Ennakkoasetelmissa ainakin Vuosaaren suunnassa peliä pidettiin läpihuutojuttuna, lähinnä hyvänä peliharjoituksena kohti varsinaista sarja-avausta. NuPS päätti kuitenkin tehdä vierailijoiden iltapuhteesta mahdollisimman vaikean.

Pelin alku enteili vahvasti ennakkoaavistusten mukaista pyöritystä NuPS:lle, kun Viikingit vyöryttivät jatkuvasti vaarallisesti kohti kotijoukkueen päätyä. Viikingit onnistuikin heti 12. minuutilla toimittamaan pallon NuPS:n verkkoon, kun Eero Peltonen oli unohtunut vapaaksi kotijoukkueen puolustuslinjalta maalivahti Matti Keskinen oli voimaton hallitun sijoituksen edessä.

Jostain vastustajan aikainen maali herätti kotijoukkueen ja Viikingit taas ehkä tuudittuivat nopeaan johtoon. Vaikka pallo ja pelaajat liikkuivat vieraiden toimesta edelleen näyttävästi ja syötöt napsahtivat kovalla prosentilla omille pelaajille, pystyi NuPS hyvin pitämään Viikingit ulkona omalta rangaistusalueeltaan ja pahimmilta paikoilta vältyttiin. Sen sijaan NuPS sai luotua nopeilla vastahyökkäyksillä varsinkin vasemman laidan kautta muutaman maukkaan paikan, joista varsinkin 28. minuutilla kärjessä raatanut Mikko Lätti oli erittäin lähellä iskeä yllätystasoituksen. Vain Viikinkien maalivahdin Luis Fernandon paraatipelastus ja lievä epäonni jatkopallossa estivät tasoituksen synnyn. Muutenkin NuPS hyökkäsi aktiivisesti mahdollisuuden saatuaan.

Jakson loppupuolella Viikinkien Eero Peltonen sai uuden mahdollisuuden lisätä johtoa, mutta kova laukaus tärähti NuPS:n maalin ylärimaan Matti Keskisen hienon torjunnan avustamana. Näin ollen tauolle vetäydyttiin 0-1 tilanteessa.

Tauolla NuPS:n valmentaja Jukka Kesälä painotti edelleen aktiivisen liikkeen jatkumista ympäri kenttää, sekä nopeaa paineen luontia pallolliseen Viikinkien pelaajaan puolustustilanteessa.

NuPS onnistuikin kautta ottelun erittäin hyvin tukkimaan vastustajan pelinrakentelun, ja jopa Viikinkien penkki myönsi joukkueen hävinneen koko pelin ajan kotijoukkueelle kaksinkamppailutilanteissa.

Toinen puoliaika jatkui samaan malliin kuin ensimmäinenkin, Viikingit hallitsi palloa ja NuPS panosti vastahyökkäyksiin. Ottelun tempo laski jonkin verran avauspuoliajasta, joka antoi kotijoukkueelle mahdollisuuden myös kontrolloida puolustuspeliään. Ensimmäiseen 20 minuuttiin kummassakaan päässä ei tapahtunut mitään mainittavan vaarallista, vaan peli pyöri enimmäkseen keskikentällä.

23. minuutilla NuPS:lle siunaantui jälleen tilaisuus tasoitukseen, kun Lätti jälleen kerran jouksi linjan taakse ja pääsi puolittain nokikkain Luis Fernandon kanssa. Venytys palloon jäi kuitenkin hiuksen hienosti vajaaksi, eikä hyökkääjä saanut tilanteesta kunnon laukausta aikaiseksi.

Lieko sitten ensimmäisen puoliajan kova vauhti, uhrautuva taistelu ja mahdollisuus vain kolmeen vaihtoon pelin aikana vaikuttanut, koska pelin loppua kohti NuPS:n vauhti alkoi tippumaan ja Viikinkien painostus lisääntyi. Taidolla, ehkä osittain tuurilla ja Keskisen muutaman todellisen paraatipelastuksen avulla NuPS onnistui silti pitämään numerot muuttumattomana. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että Viikingit oli viimeisen 20 peliminuutin aikana lähempänä lisämaaleja, kuin NuPS tasoitusta. Ottelun erotuomari Juho Luukkanen kuitenkin vihelsi pelin päättyneeksi muutaman lisäaikaminuutin jälkeen jo 1. Puoliajan jälkeen voimassa olleissa 0-1 lukemissa. Näin NuPS:n taival tämän vuoden Suomen Cupissa päättyi 3. Kierrokselle ja joukkue siirtää katseensa 27.4 Ratapuistossa alkavaan 3. Divisioonan sarjakauteen.

NuPS:n taistelusta kertoo kaiken koko pelin ajan mukana hienosti eläneen noin 100 katsojan raikuvat aplodit kotijoukkueelle pelin jälkeen, vaikka tappio kärsittiinkin.

- Pakko on myöntää, että ylpeydellä katsoin poikien peliä tänään. Jokainen antoi varmasti kaikkensa kentällä, ja väsyneitä olivat ilmeet kopissa pelin jälkeen. Silti nähtiin, että jopa tämän tason vastustajille on mahdollista laittaa kunnolla vastaan, kunhan tunne saadaan peliin kunnolla mukaan. Tästä tunteesta on erittäin hyvä lähteä rakentamaan kohti sarja kautta. Lisäksi saatiin vielä järjestettyä hyvä näytös paikalle tulleille katsojille, kertoo NuPS:n joukkueenjohtaja Kimmo Kettunen  

- Voitto on cupin peleissä tärkein asia. Tämä oli tyypillinen cup-ottelu, jossa alemman sarjatason joukkue taisteli hyvin ja teki pelin vaikeaksi. Voitto kuitenkin ratkaisee ja nyt katseet ovat seuraavalla kierroksella, Viikinkien valmennuksesta vastannut Mike Keeney kiteytti antaen samalla tunnustuksen kotijoukkueella taistelusta. 

NuPS kokoonpano:  Matti Keskinen, Riku Kaalamo, Sami Hakala-Bergman (C), Miika Talvasto, Jyri Niskanen, Anton Pokki (82. Joonas Timonen), Sam Vikström, Kaarle Glad, Joonas Ankkuri, Tomi Hietanen (45. Janne Tuominen), Mikko Lätti (79. Lasse Morander). Lisäksi vaihdossa: Topi Sahlström, Jari Havantola, Jukka Tolvanen, Toni Lehtonen

Viikinkinkien kokoonpano: Luis Fernando; Mikko Lehtinen, Heikki Pulkkinen (c), Tomi Nyman, Teemu Honkaniemi; Jussi Peteri (80. Kron Rexhepi), Tero Karhu, Denis Abdulahi, Osmo Kleemola (55.Markus Maunu); Eetu Kaipio, Eero Peltonen (88.Albert Kuqi)


NuPS - Uutiset
16.12.2010   Joulunajan tietoja
04.10.2010   Palloja kouluille
15.09.2010   Nurmet kiinni!
11.08.2010   NuPS voitti kolmosessa
16.07.2010   Helsinki Cup 2010
'