Nupsin miesten reservijoukkue kohtasi sunnuntaina Suomen cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa ratapuiston hallissa Keravan Dynamon. Tiedossa oli, että vastaan astelee nuori, energinen ja nälkäinen porukka. Takana reservillä oli vain yksi harjoitusottelu Karjalohjan Biisoneita vastaan, joka päättyi vaiherikkaiden vaiheiden jälkeen reservin 2-1 voittoon.
Dynamoa vastaan ottelu lähti liikkeelle sekavissa merkeissä. Peli haki uomiaan ja keravalaiset olivat ottelun alussa paremmin pelissä mukana ja ennen kaikkea hereillä. Pahoja maalipaikkoja ei kuitenkaan Keravan pojat päässeet luomaan vaan Nupsin puolustus luuti pallot hyvin väljemmille vesille.
Kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu noin 20minuuttia, alkoi NuPS päästä kunnolla peliin mukaan ja pallonhallinta siirtyi kotijoukkueelle. Yritys palkittiin vajaan puolen tunnin kohdalla kun koko ottelun hyvin töitä tehnyt Mikko Okkonen ajoi kohti kulmalippua ja keskitti pallon matalana kohti etutolppaa. Antti "Timon poika" Marsio sai jalkansa väliin ja Nups johti 1-0.
Hetkeä myöhemmin Kerava sai hyökkäyspään rajaheiton jälkeen pelivälineen kertaalleen NuPS-maaliin, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. Epäselvän tilanteen seurauksena Keravan pelaajat protestoivat kovaa mutta tuomaristo piti kiinni päätöksestään ja puoliajalle lähdettiin NuPSin johtaessa 1-0.
Toiselle puoliajalle tiedettiin odottaa vielä kovempaa tulevaa Dynamoa ja keravalaiset lähtivätkin ryminällä liikkeelle heti puoliajan alkuun. NuPS-puolustuksen avustuksella ja huonolla tuurilla pallo pelattiin Tero Kairan käteen NuPSin rangaistusalueella ja pienen epäröinnin jälkeen tuomari siirsi pallon pilkulle. Keravan kärki upotti pallon pilkulta tarkasti ohi voimattoman NuPS-vahti Cristian Thornbergin.
Tämän jälkeen kotijoukkue heräsi jälleen peliin, mutta selviä maalipaikkoja ei saatu aikaiseksi. Ratkaisua jouduttiin hakemaan lopulta aina rangaistuspotkukilpailusta asti. Rankkareissa Kerava oli vahvempi luvuin 4-2, kun NuPSin kaksi laukojaa epäonnistuivat omissa yrityksissään ja NuPS vahti Thornberg ei saanut keravalaisten laukauksia pysäytettyä.
NuPSin reservin matka kohti eurokenttiä Suomen cupissa kariutui siis heti ensimmäisessä ottelussa, mutta edustusjoukkue on vielä leikissä mukana. Edustus kohtaa ensi sunnuntaina Cupissa niin ikään keravalaisen KP-75:n Keravalla.