NuPS T01 - RaKe 2-2
NuPS T01 – RaKe 2-2 (Anni, Emi)
01-piirisarjaa pelattiin Uimahallin nurmella sateisissa olosuhteissa. Vastustajaksi oli saapunut RaKe Rajamäeltä.
NuPS hallitsi peliä alusta loppuun, ja syötteli palloa keskikentällä hyvin, mutta kun lähestyttiin rangaistusalueen rajaa, jotenkin tytöiltä puuttui päättäväisyyttä ja uskallusta yrittää ratkaisuja. Laukaukset lähtivät liian kaukaa maalista ja niihin ei saatu tarpeeksi voimaa. Kesken punapaitojen painostuksen noin 20 minuutin kohdalla RaKe siirtyi johtoon ensimmäisestä paikastaan, kärkäs hyökkääjä kävi tekemässä 0-1 nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. NuPS jatkoi jauhamistaan, mutta terävyys puuttui edelleen maalin edessä ja sitten muutama minuutti ennen puoliaikaa vastustaja meni jo 0-2 johtoon täydellisesti pelitapahtumien vastaisesti.
Toiselle puoliajalle tuli kentälle sisuuntunut kotijoukkue, ja pikkuhiljaa hyökkäysten päättämiseen alkoi löytyä jo tahtoa ja taitoa. Vierailija roikkui 0-2 johdossa noin vartin kohdalle, kunnes Anni vihdoin avasi kotijoukkueen maalitilin laukomalla keskeltä Lotan hyvän taistelun jälkeen. Tästä tytöt innostuivat vaan lisää ja viisi minuuttia ennen loppua nousimme tasoihin, kun Emi tykitti pallon voimalla verkkoon kulman jälkitilanteesta. Loppuaika painettiin vimmatusti päälle voittomaalia hakien, mutta tällä kertaa se jäi tekemättä. Hienosti noustiin kuitenkin tappiotilanteesta tasoihin, ja vähintäänkin ansaitusti.
Märällä nurmella luistelivat Ronja maalissa, ja Emi, Jenni, Helmi, Lotta, Neea, Ronsku, Anni ja Jonna kenttäpelaajina.