E-tytöt 5. Mastocupissa

Mastocup pelattiin Pajulahdessa.

NuPS E-tytöt kävivät mittaamassa taitojaan Mastocupissa Pajulahdessa. Tuloksena hieno 5. sija. Otteluita pelattiin kuusi, joista tuloksena: 4 voittoa, 1 tasapeli ja 1 tappio. Tappio koettiin puolivälierässä PU-62 mustat joukkuetta vastaan. Tässä pelissä vastassa oli ehdottomasti yksi T00-sarjan parhaista joukkueista. He myös voittivat koko Mastocup-turnauksen.

Pelit alkoivat lauantaina. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui PU-62 keltaiset. Tytöt olivat heti ensimmäisessä pelissä hereillä ja peli oli kokonaisuudessa meidän hallintaa. Pääsimme kokeilemaan treeneissä harjoiteltuja asioista. Tuloksena 4-0 voitto. Maalintekijöinä kunnostautuivat Jenni, Noora, Ella ja muistaakseni Ria (korjataan, jos näin ei ollut).

Toisessa pelissä kohtasimme Ilves keltaiset joukkueen. Tässä pelissä meillä oli pari tolppalaukausta, ylärima, läpiajoja ja hallitsimme peliä, mutta Ilveksen maalivahti piti maalinsa puhtaana. Tuloksena oli 0-0 tasapeli. Peli oli vauhdikasta ja oli hyvä nähdä, että harjoitellut kuviot alkavat löytyä myös pelissä.

Lauantain viimeisessä pelissä vastaan asettui PK-35 punaiset joukkue. Tytöt löysivät todella hyvän vireen tähän peliin. Pallo liikkui pelaajalta toiselle todella hienosti. Mukaan mahtui vielä hyviä kaksinkamppailuja. Pallo löysikin vastustajan maalin viidesti. Ria teki hattutempun (3 maalia). Malla ja Noora tekivät molemmat maalin.

Sunnuntain puolivälierässä saimme vastaan kovimman mahdollisen porukan eli PU-62 mustat joukkueen. Tiesimme jo etukäteen, että tässä pelissä näemme hyvin pelaavan vastustajan. Pelin alussa olimmekin selvästi puolustus kannalla. PU-62:n tytöt painoivat pelin meidän päähän. He tekivät kaksi maalia hienolla pelillä. Meidän tytöt eivät kuitenkaan luovuttaneet. Saimme muutaman hyvä hyökkäyksen ja tämä antoi uskoa toiselle puoliajalle. Toinen puoliaika olikin tasaisempaa ja saimme luotua tilanteita. Tiia Roosa pääsi kokeilemaan PU-62:n maalivahdin reaktiokykyä. Pallo oli jo maaliviivan päällä, mutta maalivahti sai kuitenkin pallon kiinni ennen kuin se ylitti maaliviivan - kavennus oli lähellä. Jaksoimme taistella ja yritys palkittiin, kun Noora tykitti komean maalin. Tasoitusta haettiin kovalla yrityksellä ja taistelulla, mutta tällä kertaa ei taistelukaan auttanut. PU-62 mustat olivat parempi joukkue. Me saimme hyvää kokemusta.

Seuraava tavoite oli ottaa 5. sija kahdella voitolla. Ensimmäiseksi tuli vastaan Ilves keltainen, jonka olimme jo kohdanneet lauantaina. Tässä pelissä alkoi jo turnaus hieman painamaan jaloissa. Pelin tempo oli laskenut verrattuna lauantain peliin. Hallitsimme peliä hyvillä syötöillä. Maalipaikkoja tuli jälleen ja tällä kertaa pallo löysikin kahteen kertaan vastustajan maalin. Ria ja Noora tekivät maalit. Hyvä voitto ja seuraavaksi ottelu sijoista 5.-6.

Vastaan asettui Kouvolan Sudet. Auringon paiste vei viimeisetkin voimat pelaajista ja peli oli välillä kävelyä. Nyt mitattiin pelaajien henkinen tahto voittaa. Toisella puoliajalla tytöt päättivät vielä extra tsempata ja pistää viimeisetkin voimat peliin. Vyörytimme peliä kohti Susien maalia ja Ria väänsikin kovan taistelun päätteeksi pallon maaliin - tahto maali. Jenni taisteli hetkeä myöhemmin maalin edustalla ja tuikkasi pallon maaliin - toinen tahto maali. Kaikki pelaajat jaksoivat taistella loppuun asti ja tuloksena 2-0 voitto ja turnauksen 5. Sija. Erinomaista!

Pelit osoittivat, että olemme menneet eteenpäin jälleen kerran. Puolustuksessa Emilia, Anni, Lotta ja Ona pelaavat varmasti ja tukevat hyvin toisiaan. Ronja maalilla lukee peliä puolustuslinjan takana hyvin. Tässä turnauksessa pallo oli vain yhdessä pelissä meidän maalissa - päästettyjä maaleja vain kaksi koko turnauksessa. Maalivahti ja puolustuslinja pelasivat hyvän turnauksen. Keskikenttä - Noora, Malla, Ria - jaksoivat tuttuun tapaan puurtaa molempiin suuntiin. Ja parasta oli, että syöttöpeli oli hienoa katseltavaa. Hyökkäys - Ella, Tiia Roosa, Jenni ja Jonna tekivät mahtavia syöttöjä, harhautuksia, karvauksia. Mahtavaa taistelua. Ja meidän yleispelaaja Kia - hienoa taistelua puolustuksessa, erinomaista puurtamista keskikentällä ja hyvää peliä hyökkäyksessä ja myös maalivahdiksi oli haluja - Joukkuepelaaja isolla J:llä.

Mastocup oli mukava turnaus. Saimme pelata sellaisia joukkueita vastaa, joita emme olleet aikaisemmin kohdanneet. Olosuhteet Pajulahdessa olivat hyvät. Nurmikenttä oli todella hyvä.


DE - Tytöt 00-01 - Uutiset
14.05.2012   NuPS T01 - ACK 3-2
08.05.2012   PK-35 - NuPS/Puumat 8-0
07.05.2012   NuPS T01 - HyPS 8-0
06.05.2012   T01 karuselliturnaus
02.05.2012   I-HK - NuPS T01 1-5
22.04.2012   T00 Timanttiturnaus
22.04.2012   Helsinki Open
06.04.2012   T00 Talvisarja - Kultaa!
04.03.2012   Pomputtelukerho
08.02.2012   Kykykoulusarja paketissa
12.11.2011   NuPS-FC Wild seuraottelu
12.10.2011   LU kykykouluun valitut
29.09.2011   PEP - NuPS Puumat 10 - 2
25.09.2011   NuPS Puumat - I-HK 0 - 1
25.09.2011   JäPS - NuPS 0 - 0
18.09.2011   Honka T01 - NuPS 0 - 2
15.09.2011   Kasiysi - NuPS T01 3 - 0
08.09.2011   NuPS - EPS 4 - 1
07.09.2011   VJS - NuPS Puumat 3 - 0
24.08.2011   VJS T01 - NuPS T01 0-6
23.08.2011   NuPS - TiPS 1 - 0
22.08.2011   ACK - NuPS Puumat 2 - 2
16.08.2011   NuPS T01 - HooGee 2 - 2
08.08.2011   E-tytöt 5. Mastocupissa
14.06.2011   KaPy - NuPS Puumat 3 - 1
14.06.2011   NuPS - Honka T01 3 - 0
07.06.2011   EPS - NuPS 2 - 0
06.06.2011   NuPS - Kasiysi 2 - 0
29.05.2011   Espoonlahti-cup - Hopeaa
25.05.2011   Uudet pelaajat
23.05.2011   ACK - NuPS 1 - 1
17.05.2011   IHK - NuPS Puumat 1 - 0
12.05.2011   HooGee - NuPS 0 - 5
10.05.2011   NuPS - VJS 1 - 0
25.04.2011   Timanttiturnaus pelattu
07.10.2010   Tiikeriturnaus pelattu
23.09.2010   EPS - NuPS 1-0
20.09.2010   NuPS - LePa 4-1
19.09.2010   Kirkkonummicup
16.09.2010   Honka - NuPS 0 - 0
14.09.2010   Kasiysi - NuPS 1 - 3
13.09.2010   Sarjapelit jatkuivat
01.09.2010   Karuselli pelattu
26.08.2010   5. sarjapeli pelattu
19.08.2010   Piirisarja alkanut
10.08.2010   Pelivuorolista lisätty
15.07.2010   Esiottelu T99 vst T00-01
04.06.2010   Tilastoja
25.05.2010   LePa - NuPS 1 - 4
16.05.2010   Karuselliturnaus pelattu
12.05.2010   HooGee - NuPS 3 - 1
10.05.2010   12.5. HooGee - NuPS
06.05.2010   Pelaajien pelisäännöt
05.05.2010   Ensimmäinen sarjapeli
'