TiPS MOTOREST CUP tyttöturnaus pelattiin 20.-21.8.2011 Tikkurilassa.
NuPS:n E-tytöt pääsivät mittaamaan jälleen tasonsa kovatasoisessa turnauksessa. Mukana olivat mm. stadicupin loppuottelijat, mastocupin voittaja, hesacupin (T99) voittaja.
Turnauksen taso Suomessa ei tästä voi paljon koventua. Tuloksen oman alkulohkon voitto lauantaina. Sunnuntaina välierässä niukka 0-1 tappio ja pronssiottelussa vieläkin
niukempi tappio 1-2 (vastustaja teki voittomaalin 10 sekuntia ennen ottelun loppua). Olimme 4. eli se katkerin mahdollinen sija - silti turnauksesta jäi toiveikas olo.
Kun harjoitellaan hyvin, niin kaikki on mahdollista. Tytöt ovat nostaneet pelin tasoa vuodessa huikean paljon. Nyt pystymme jo haastamaan todella hyvin kovimmatkin joukkueet. Ja kun tulevaisuuden suunnitelmat onnistuvat, niin...
Lauantain pelit:
NuPS - PK-35 0-2
Tässä pelissä olimme ihan unessa. Peli ei lähtenyt missään vaiheessa käyntiin. Ja kun vastustaja rokotti kahdella hienolla maalilla, niin ottelusta ei jäänyt muuta kuin opittavaa.
Turnauksissa pitää olla hereillä alusta asti. Mutta toisaalta tämä oli hyvä herätys - turnauksessa riittää pelejä.
Maalivahti: Millis
NuPS - TiPS valk. 3-0
Ottelun alku oli vieläkin uneliasta, mutta onneksi herätys tapahtui kuitenkin ensimmäisellä puoliskolla. Peli alkoi jo muistuttamaan sitä, mitä sen pitäisikin olla.
Maalit: Ella, Malla, Kassu
Maalivahti: Ilona
NuPS - EPS 3-0
Lauantain pelit paranivat ottelu ottelulta. Nyt nähtiin jo tuttua ilmettä kentällä - kovaa taistelua ja syötötkin alkoivat sujua.
Maalit: Tiia Roosa, Millis, Ilona
Maalivahti: Kiiku
Sijoitus: lohkon 1.
Sunnuntain pelit (sijat 1.-4.):
Välierä NuPS - PU-62 0-1
Välierään lähdettiin taistelu asenteella. Tytöistä näki, että periksi ei anneta ja taistellaan loppuun asti. Pelin alku oli meidän pienoista hallintaa. Pelin edetestä pallon hallinta siirtyi vastustajalle. Selkeitä maalipaikkoja ei kummallakaan joukkueilla ollut. Puolustuslinjat toimivat molemmilla joukkueilla. Vastustaja kuitenkin ratkaisi ottelun lopulta. Kirvelevä 0-1 tappio.
Maalivahti: Ronja
Pronssiottelu NuPS - Tips vihr. 1-2
Tytöt kaivoivat erinomaisen pelifiiliksen pronssiotteluun. Ja se näkyi kentällä. Vastustajalle ei annettu tilaa. Taisteltiin, väännettiin, kikkailtiin, syöteltiin... ja lopulta pistettiin pallo maaliin.
1-0 taukojohto oli ansaittu. Taistelu jatkui toisella puoliajalla. Tytöt taistelivat kentällä, niin meidän tytöt kuin vastustajan tytöt. Nyt vuorostaan palkittiin vastustajan hyvä taistelu - he pistivät pallon meidän maaliin. Ja lopulta 10 sekuntia ennen loppua he tekivät 2-1 voittomaalin - urheilun epämukavin sijoitus eli 4. sija oli tällä kertaa meidän vuoro kokea. Toivottavasti tämä kääntyy meidän eduksi jossain vaiheessa.
Maali: Noora
Maalivahti: Ronja
Turnaus: 4. sija.
Turnauksen tsemppari: Anni
Turnauksen viirit: Ilona, Millis, Malla, Noora, Kiiku, Emilia
Tulevaisuus näyttää lupaavalta. Toivotaan, että meidän kaikki suunnitelmat toteutuvat, niin pääsemme vielä tiukemmin haastamaan näitä "isojen" kisojen voittajia. Meidän joukkueen ikäjakauma oli turnauksen nuorimmasta päästä.