Haastajien ja Viikinkien taival Hesa Cupissa päättyi

Ulkomaalaiset joukkueet osoittautuivat liian koviksi vastutajiksi Nups 00 -joukkueille tänään Hesa Cupissa.

Aamulla intialainen FC Kenkre voitti Haastajat tiukassa pelissä lukemin 1-0.

Viikingeillä oli ensimmäinen peli FC Lopa Unitedia vastaan. Viikingit hallitsivat peliä selvästi mutta varsinainen peliaika päättyi 1-1.  Seurauksena oli rangaistuspotkukilpailu jossa nähtiin todella upeita suorituksia.  Tarvittiin peräti kahdeksan laukaisijaa molemmilta joukkueilta ennen kuin voittaja saatiin selville. Viikingit ottivat niukan 8-7 voiton rankkareilla.

Toisessa pelissä vastustajaksi asettautui Paris Olympique Ranskasta. Peli alkoi murheellisesti, jo parin peliminuutin jälkeen Paris teki kulmapotkusta maalin. Ensimmäisellä puoliajalla Paris onnistui vielä toistamiseen ja tauolle siirryttiin 0-2 lukemissa. Toisen puoliajan alku oli Viikinkien selvää hallintaa ja heti puoliajan alussa saatiin hieno kavennusmaali aikaiseksi. Hyvistä yrityksistä huolimatta tasoitusta ei saatu. Kerran pallo kävi tolpassa. Paris Olympiquella oli hyviä paikkoja myös mutta Valtteri Marttinen teki hienoja torjuntoja. Vähän ennen peliajan päättymistä Paris onnistui vielä tekemään kolmannen maalin ja peli oli selvä. Paris jatkoon lukemin 3-1. Näin taival jatkopeleihin kariutui. Sijoitus 16 joukossa oli hyvä saavutus.

 

 

 

Lähetä palautetta Nummelan Palloseuralle.
Nimi *
Sähköpostiosoite

Viesti *